torstai 15. joulukuuta 2011
Taukoa pukkaa
Taitaa tulla pieni nettitauko väkisinkin. Meillä on viikonloppuna muutto, eikä taida netti toimia vielä vähään aikaan. Saas nähdä milloin onnistuu. Kaapeli on vedetty, mutta ei käsittääkseni vielä toimi. eikä mitään arviotakaan ole milloin alkaisi toimia. Kovin pitkään ei varmaan ilman nettiä pärjätä, joten ehkä sitten on edessä mokkulan hankinta. Katsotaan kuinka käy.
perjantai 9. joulukuuta 2011
Ihana lintu
Tätä kuvaa olen joskus kauan sitten leimannut kaverilta, mutta kun se on niin ihana, niin olen vaan katsellut kuvia raskimatta niitä oikein käyttää. Mutta sitten ajattelin, että ei se kauneus siitä katoa ja kortteihin ne on tarkoitettu, joten siinä se nyt on, eikkä muuta kaipaakaan, ainakaan mun mielestä. Tämä leima on ihan ykkösenä mun toivomuslistalla, jos sen vaan jostain löydän, en edes muista valmistajaa, että voisin etsiä.
torstai 8. joulukuuta 2011
Joulupukki, joulupukki
Tulipas vaan vino kuva, mutta nyt on kyllä myöhäistä ottaa uutta, meni jo :) En enää ihan hirveön usein jaksa näitä 3D kortteja, mutta kun oli valmiiksi koottuna tuo kuva, niin ajattelinpa että jos nyt senkin sitten kortiksi asti. Miksi noi paperit on niin kauniita, ettei niitä tahtoisi peittää ja sitten kuitenkin kun katsoo tässä koneella kuvaa kortista, niin heti näkee, että kyllä siitä jotain puuttuu
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Nyt puri askartelukärpänen/I was bitten by a crafting bug
Joten oli ihan pakko päästä askartelemaan, vaikka aikaa ei olisikaan. Ja hei tällähän voikin osallistua sketch saturdayn haasteeseen, ihan juuri tajusin, että taitaa nipin napin kriteerit täyttää. Mukavaa vaihtelua tehdä ihan erilainen joulukortti, vaikka värit onkin perinteiset. Leimakuva Kenny K:n, paperit making memories, joulutähtileikkuri Marthan ja haarabiitti Kaisercraftin.
So I just had to start crafting even if I honestly didn't have time. And I just realized that I can participate to Sketch Saturday challenge with this card, I think it just fullfills the criterions. It was nice to make a bit differend christmascard even though the colours are traditional. Stamp from Kenny K, papers Makin Memories, snowflake shapecutter is Marthas and the brad is from Kaisercraft
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Joulutageja
Vähille on jääneet päivitykset
Pientä kiirettä pitää raksan kanssa ja muutto lähestyy. Päivityksiä en ole ehtinyt tekemään enkäkovin paljoa askartelemaankaan, mutta ihan vielä en kuitenkaan ole askartelutavaroita muutolaatikoihin pakannut. Jos nyt kuitenkin vielä ehtisi muutamia joulukortteja tehdä.
Muistini mukaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen tehnyt samanlaisia kortteja lähetettäväksi kaikille, tai no, sentään pienillä taustapaperin muutoksilla. Yritän saada lähiaikoin kuvapäivityksiäkin aikaan, kunhan ehtisin ihan valmiiksi saada jotain...
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Alanna 10v
perjantai 18. marraskuuta 2011
Julkaisematta jäänyt
torstai 17. marraskuuta 2011
Valkoista ja hopeaa
Valkosita ja hopaa voisi myös olla tämä jouluni. Yksinkertaista ja kaunista ja melko nopeaakin :)
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Täydelliset naiset
tiistai 15. marraskuuta 2011
Enkelin jouluntoivotus
maanantai 14. marraskuuta 2011
Koville jätkille
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Messukortti
Tänään sitä ollaan messuilla demoilemassa, tämä postaus on siis ajastettu. Tällaisen kortin ajattelin demmota,aiheenanin on maskingtekniikka, enkä halunnut aiheesta liian monimutakaista tehdä, vaan innostaa ihmisiä kokeilemaan uusia juttuja, ja saada huomaamaan, ettei eri tekniikoiden käyttö ole niin vaikeaa, kuin miötä se voi kuulostaa.
Joulupukkki ja teksti ovat molemmat Inkadinkadon leimoja, tekstibanneri stanssattu spellbindersin stanssilla, tekstileimasinta en nyt muistakaan kenen on...olisko Stempelkellerin? joulutahdet Marthan leikkurilla. Ajattelin yrittää tehdä näistä kerrankin sarjatuotantoja tämän joulun korttini, muuten saattavat jäädä tekemättä.
lauantai 12. marraskuuta 2011
Lipaston kätköistä
Löynsinpä tallaisen kivan leimakuvan, joskus kauan sitten saadun ja hartaasti säästetyn :) Nyt päätin siitä kortinkin tehdä, oli siis viimein aika :) Värittelin Distresseillä, sipaisin paperin reunaan vähän vintage photoa. Reunus kuvaan leikattu Marthan leikkurilla. Mahtaisko kuva olla Penny Blackin vanhaa tuotantoa?
torstai 10. marraskuuta 2011
Jälkikasvu askartelee
Nupullekin iski innostus tehdä joulukortti ja kun sattui käteen tuo valmiiksi kasaamansi joulupukki 3-d kuva, niin siinähän ei muuta tarvittu :) Tällaista jälkeä siis Nupun käsistä
tiistai 8. marraskuuta 2011
Menneen kesän muistoja
Tätä korttia tein pitkään ja hartaasti. Hiiri ja kukat on "puettu", mitään en siis ole värittänyt. Siihen asti homma olikin ok, mutta sitten... en millään löytänyt sopivia papereita tai koristeita ja niinpä valmis kuva jäi muutamaksi kukaudeksi pyörimään kaappiin. Kunnes Lidlin paperipakeristahan löytyi juuri sopiva sinapinruskea (?) sävy ja sen jälkeen muutkin paperit oli helppo löytää. Ja kuaktkin asettuivat paikalleen kuin itsestään :)
maanantai 7. marraskuuta 2011
Heposet laitumella
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Lunta odotellessa
lauantai 5. marraskuuta 2011
Mukavaa on ollut
joulukortteja tehdessä. Viimeinkin.
Tässä nämä Tammi- ja Helmikuussa aloitetut kortit viimeinkin valmiina :) Opettelen vähän kollasin tekoa, katsotaan mitä siitä seuraa...
Tässä nämä Tammi- ja Helmikuussa aloitetut kortit viimeinkin valmiina :) Opettelen vähän kollasin tekoa, katsotaan mitä siitä seuraa...
perjantai 4. marraskuuta 2011
Demoilemaan messuille
Minulla on ilo ja kunnia päästä ensimmäistä kertaa elämässäni demoilemaan Helsingin vihreän viikonlopun kädentaitomessuille
Jännittää ihan sairaasti!!! Kävi jo mielessä, että jospa peruis koko jutun. Mitä minä muka siellä osaisin tehdä... Mie en selviä siitä...PANIIKKI!!!
Vaan jospa kuitenkin yrittäisin...
Minut löytää sunnuntai aamuna täältä ”Taika-korttelista” eli Taika-lehden isosta näyttelytilasta. ”Taika-kortteli” sijaitsee hallissa numero 7, osasto 7f25.
Tervetuloa katsomaan olenko ihan jämähtänyt paikalleni saamatta mitäänn aikaan :)
pohjakartta messuilta täällä
Nyt pitää vähän puhaltaa ja mietiskellä...ja yrittää rentoutua :)
Jännittää ihan sairaasti!!! Kävi jo mielessä, että jospa peruis koko jutun. Mitä minä muka siellä osaisin tehdä... Mie en selviä siitä...PANIIKKI!!!
Vaan jospa kuitenkin yrittäisin...
Minut löytää sunnuntai aamuna täältä ”Taika-korttelista” eli Taika-lehden isosta näyttelytilasta. ”Taika-kortteli” sijaitsee hallissa numero 7, osasto 7f25.
Tervetuloa katsomaan olenko ihan jämähtänyt paikalleni saamatta mitäänn aikaan :)
pohjakartta messuilta täällä
Nyt pitää vähän puhaltaa ja mietiskellä...ja yrittää rentoutua :)
perjantai 21. lokakuuta 2011
Pienelle pojalle
Eihän se joulu ihan vielä ole ja muutakin kivaa tapahtuu :) Pikkuinen poika saapui sulostuttamaan tämän maailman arkea ja juhlaa ja siitä inspiroituneena tein tällaisen kortin. Voi kun vielä jostain saisin itselleni tämän leiman! Nyt mulla taitaa olla enää pari leimattua kuvaa valmiina ja tykkään tästä kuvasta niiiin paljon! Vähän vaan pitsiä lisäilin ja pienet jalat nauhaan, Kuva puhuu puolestaan :)
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Lasten joululaulut
maanantai 17. lokakuuta 2011
Rippipojalle
Kokeilin jotain erilaista vaihteeksi. Rippipoika on ääriviivatarra, jonka värittelin ProMarkereilla. Ihan en ole tyytyväinen väritykseen, jotenkin tuntui kovin vaikealta. Poikien kortit on muutenkin jotensakin vaikeita, en oikein osaa päättää laittaisko kukkia vai ei ja kun niitä tässä kuitenkin on jo kuvassa ja taustassa, niin en sitten enää irtokukkia lisännyt. Nyt kuitenkin näyttää siltä kuin jotain puuttuisi. Katsotaan lisäänkö vielä jotain vai jääkö näin.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Arvontaa, arvontaa
Nyt kaikki mukaan Kuunliljan arvontaan ja ennen kaikkea tutustumaan ihanaan, kauniiseen blogiin!
perjantai 14. lokakuuta 2011
Prinsessan kastejuhlaan
tiistai 11. lokakuuta 2011
maanantai 10. lokakuuta 2011
RosvoRoope
Ja näin taas mennään ihan uudella :) Pääkallo on tagi lahjapussista, lisäsin siihen renkaan korvakoruksi, kun oli tuo reikäkin jo valmiina, vähän pyyhkäsiin paperin reunoja pumiced stone musteella, spellbindersin stanssilla banderolli ja spellbindersillä tais olla nuo sivukoristeetkin tehty, pyyhkäisin niihin mustaa Versafinea. Ympyrän reunoilla muutama eyelet ja ollaan valmiina juhliin.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Kastejuhlana
lauantai 8. lokakuuta 2011
Joulua kohti mennään
perjantai 7. lokakuuta 2011
6-vuotiaalle
torstai 6. lokakuuta 2011
Johannan arvonta
Johannan SisustusUnelmia blogissa on taas menossa aivan ihana arvonta. Valinta siitä kumpaa voittoa tavoittelisin oli vaikea, toisaalta ykkönen, mutta ehkä sittenkin kakkonen tai...
Parasta että käyt itse katsomassa, olisiko siellä sittenkin juuri sinulle jotain :)
Tuikkukortti yhdelle tuikulle
Anu kyseli onko yhden tuikun tuikkukortilleni olemassa mallia, no eihän sitä valmiina ole, ihan itsekseni sitä kehittelin:) Olenpa kuitenkin kuvannut vaiheita muutamalla kuvalla, mitat vaan on unohtuneet, mutta koitan mittailla yhtä jäljelle jäänyttä tuikkukorttia ja laittaa pientä vinkkiä miten kortin tein
Tässä aluksi tavikkeita joita käytin
Kartongista olen leikannut 28 x 13cm palasen, josta nuuttasin sivuosioiden leveydeksi 2 senttiä, ja itse kortin neliöosuus on mitoiltaan 8x8cm ja uloin reuna ½cm takareunaan kannattaisi kuitenkin jättää vähän reilusta 2cm, koska kansi ei näillä mitoilla tahtonut pysyä kiinni.
Sitten vaan koristellaan. Tuikkukuppi on Ikean iki-ihanaa mallistoa, mutta onhan niitä tietty Party Litelläkin, jos laadukkaampaa tahtoo käyttää, koko on sama
Kartongista olen leikannut 28 x 13cm palasen, josta nuuttasin sivuosioiden leveydeksi 2 senttiä, ja itse kortin neliöosuus on mitoiltaan 8x8cm ja uloin reuna ½cm takareunaan kannattaisi kuitenkin jättää vähän reilusta 2cm, koska kansi ei näillä mitoilla tahtonut pysyä kiinni.
Sitten vaan koristellaan. Tuikkukuppi on Ikean iki-ihanaa mallistoa, mutta onhan niitä tietty Party Litelläkin, jos laadukkaampaa tahtoo käyttää, koko on sama
lauantai 1. lokakuuta 2011
Tunnustus / Award
Sain ihanan tunnustuksen Ansulta ja Tintiltä, kiitos teille :)Tunnustuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
Jaan tämän tunnustuksen seuraaville
Korttipaja SannaSin Sannalle
Maaretille, Maaretin kortit, korut ja käsityöt blogista
Maritalle Hunajaa ja maitoa blogista
Piialle, Piian räpellylset blogiin
Virvelle, siipulan elämää blogiin
Johannalle, Sisustusunelmia blogiin
Tainalle Parastaikaa blogiin
Anelmalle Ankortit blogiin
ja sitten ne satunnaiset asiat...hmmm...
1. Me rakennetaan taloa ja olenkin nyt innostunut myös sisustuksesta, aikaisemmin ei niin kovasti kiinnostanut ja sen kyllä huomaa :)
2. Askatelun lisäksi hevoset ovat lähellä sydäntäni ja vietämmekin lasten kanssa aika paljon aikaa tallilla, ainakin kolmena päivänä viikossa
3.Tykkäisin että kotini olisi siisti ja selkeä, mutta en jaksa nähdä tarpeeksi vaivaa ylläpitääkseni tätä järjestystä...
4. Tykkään tosi paljon turkoosista vai onko se nyt sitten vaaleansininen, se tietty sävy :)
5. En ikinä seuraa mitään tv-sarjoja, en kuitenkaan muistaisi minä päivänä ne tulevat
6.Odottelen innolla uutta kotiamme valmistuvaksi, sitten ei enää tarvitse levittää askartelukamoja keitiön pöydälle, paitsi jos tahtoo :)
7. Olen vähän saanut hillittyä intoani kokeilla kaikkea uutta käsityön saralla.
8. Käsityöni; virkkaukset, neuleet, ristipistot jäävät usein kesken
torstai 29. syyskuuta 2011
Matkalla juhliin
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Syksyiset synttärit/ Fallish birthday
tiistai 27. syyskuuta 2011
Grattis till farfar
maanantai 26. syyskuuta 2011
till pappa
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Nuorelle neidille
Aikas ihana tämä Whiff of Joyn neiti! Tämä on myös kiva värittää. Valitettavasti en muistanut kuvata ajoissa, juuri ennen kuin lähti eteenpäin ehdin näppästä kuvan ja sellofaanipussi sitten pahasti kiiltelee. Nyt huomasin että olis hollut hyvä laittaa vaalenapunainen paperi myös alimmaiseksi, olis kehystänyt kivasti...
lauantai 10. syyskuuta 2011
Onnittelut prinsessalle
Mepä mennään tänään 7-vuotis synttäreille! Vaalenapunaista täytyy ehdottomasti olla tälle pienelle prinsessalle. Väritykset distress inkeillä
We're going to celebrate a little 7 years old princess today! Pink it has to be for this princess. Colouring with distress inks
Whiff of Joyn haasteena on pinkkiä ja helmiä, joten osallistunpa tällä kortilla haasteeseen, kun niin sopivasti osui :)
Whiff of Joyn haasteena on pinkkiä ja helmiä, joten osallistunpa tällä kortilla haasteeseen, kun niin sopivasti osui :)
Whiff of joy challenge this week is pink and pearls so I'll participate to challenge with this card when it happened to be suitable :)
Tunnisteet:
korrtikirja,
Kortteja,
syntymäpäivä,
Whiff of Joy
perjantai 9. syyskuuta 2011
Sano se kukkasin/Say it with flowers
torstai 8. syyskuuta 2011
Muuten vaan mummeli / Just because granny
Halusinpa vaan tehdä kortin tästä Artin kivasta mummusta. Tähän ois kiva keksiä joku osuva teksti, mutta nyt täytyy sanoa, että multa ei irtoa... Hyvä että saa jotain kortteja yleensäkään aikaan, jotenkin arkielämä vie kaikki mehut. Suunitelmia ja intoa kyllä riittää, mutta toimeen en saa tartuttua. Ihan väkisin aloittelin kuitenkin vähän, josko se siitä sitten lähtis :)
maanantai 5. syyskuuta 2011
Onnea äiti! / Congratulations mom
Äidillä on synttärit :) Hyvää syntymäpäivää!!! Ruusun olen joskus aikojen alussa leimannut muistaakseni Annelta ja nyt sitten viimein raskin käyttää... Krakleerauslakkaa päälle, pikkasen koristeita, ei liikaa ja valmista tuli. Väritykset tuttuun tapaan distresseillä.
perjantai 26. elokuuta 2011
Hengissä ollaan
Nämä suuremmat projektit vaan ovat viennet ajan niin totaalisesti, että en ole ehtinyt ollenkaan askartelemaan. Talon rakennusprojekti jatkuu vielä, mutta ainakin nykyisin kodin lattiaremppa on nyt saatu valmiiksi, joten vähän saattaisi jäädä aikaa askartelullekin.
Joten palataan asiaan pian :)
Joten palataan asiaan pian :)
maanantai 8. elokuuta 2011
Sytykeruusuja
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Synttäreille menossa
Synttäreille ollaan menossa ja pikaisesti kyhäilin tästä Ianista kortin. Piti nimittäin tehdä Peter Pan kortti, mutta häntäpä ei sitten löytynytkään, enkä jaksanut kaivaa leimaa uutta leimausta varten... Yllättäen tästä tulikin ihan kiva, joten olen ihan tyytyväinen ettei peteriä löytynyt :)
4 years birthday party today and I made this card very quickly. I had planned to make a Peter Pan card, but he hided himself and I was too lazy to dig the stamp and stamp him again so Ian it would be... Surpsise, this ended to be a nice card so I'm pleased that Peter didn't show up :)
lauantai 6. elokuuta 2011
Kortit samoista materiaaleista 4/4
Helenan rinki samoista materiaaleista on tullut viimeiselle kierrokselle. Materiaalit olivat tulleet reissuni aikana ja kotiin palattuani tarrasin niihin heti kiinni. Pitihihän niitä materiaaleja taas vähän aikaa pyöritellä, kun Sarikin oli laittanut kaksipuoleisia papereita, enkä millään tahtonut osata päättää mitä käyttäisin. Lisähaastetta toi se, ettei ollut leimakuvaa! Aika kiva tuo stanssattu häkki, siitä voisi keksiä mitä vaan :) Nyt kuitenkin näin, että kukkaset pääsivät häkkiin sisälle. Unohdin tietty kuvata materiaalit, toivottavasti kuvat löytyvät joltakulta muulta. Tuo häkki on hieman kohollaan keskeltä. Enpä ole vielä varma mitä tästä tykkään...
Kiitokset kaikille rinkiläisille, oli mukava kierros!
Tunnisteet:
ilman leimakuvaa,
kortit samoista materiaaleista
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Juhlitaan rokaten/ Rocking celebration
Jatketaan juhlateemalla, veljeni täyttää 40 vuotta ensi kuussa, hän saa meiltä lahjaksi liput ja seuraa Rammsteinin konserttiin, onnistuttiin onneksi lippuhankinnassa, vaikka menivätkin tosi nopeasti loppuun. Lahja annetaan jo nyt ettei vaan jotenkin onnistuisi itse hankkimaan lippuja , konsertti kun on vasta helmikuussa.
Tästä syystä myös tällaisella rokkiteemalla :)
I will go on with celebration theme, my brother will be 40 in august and we are giving him tickets and company to Rammstein consert, we were lucky to get the tickets, cause they were sold out very quickly. We are giving him his present so early, so he wouldn't try to get the tickets somehow, cause the consert will take place first in February next year.
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Hyvää syntymäpäivää Nuppu/Happy birthday Nuppu
10 vuotta! Aika on mennyt niin nopeasti, juurihan olit pieni tuhiseva käärö sylissäni...
Heppatytälle tietenkin heppakortti, kukkasia ja timantteja.
10 years! Time has flown by so quickly, you just were a little baby in my arms.
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
samat materiaalit by Helena 3/4
Vuorossa minun materiaalini ja niinhän siinä kävi, että unohdin kuvata ne..., onneksi löytyvät ainakin Helenan blogista. Tykkään tosi paljon tästä I brake for stampsin leimasta. Kun sain tämän, en edes tiennyt kenen leima oli, mutta ihastuin heti! Liian vähän vaan on tullut käytettyä. En ole ihan tyytyväinen asetteluun, mutta näin se vaan meni...
It was my turn to send the materials and so it happened that I forgot to take a photo from materials... luckily you can find them at least in Helenas blog. I really like this I brake for stamps stamp. When I got this I didn't know whose stamp it is, but I fell in love right away. Just have been using it too little. I'm not quite happy with the layout, but thats what it turned out to be...
Tunnisteet:
I brake for stamps,
kortit samoista materiaaleista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)