perjantai 27. tammikuuta 2012

Hääparille

Mo Manningin kuvalla tehty hääkortti tilauksesta, toiveena oli valkoista, kultaa ja ruusuja. Monenmoisia suunnitelmia pursusi päässäni ja luulenpa, että tuolla ohjenuoralla syntyy vielä muutama erilainen kortti. Tämä kuitenkin juuri lähti tilaajan mukaan ja jo huomenna on menossa eteenpäin :) Väritin taas Distresseillä ja käytin  tarravarastoni lähes loppuun, joten niitä pitänee lähteä hankkimaan lisää. Hääkortteja on kllä niin kiva tehdä, jotenkin ne on kaikkein inspiroivimpia :)

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pieni sydän

Inkadinkadon sydän on nin kaunis, ettei se paljon kaipaa seurakseen korttiin. Halusin, että se tulee kunnolla esiin ja laitoinkin seuraksi vain bähän beigeä ja valkoista, taustapaperi Marianne designilta, kukka Prma marketing, kuviot spellbindersillä ja sizzixin kuvioleikkureilla. Laitoin sydämen reunaan ja kukkaan vähän kimalletta sakuran gelly rollilla, ei vaan tässä näy.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Ystävyyden kieli

Ihan tällainen yksinkertainen ystävänpäiväkortti. Ympyrän leikkasin Spellbindersin stanssilla, punaisen reunuksen kuviosaksilla. Ympyrän reunaan leimailin Docrsftsin pikkuleimoilla kukkia ja lehtiä, vähän väriä perään. Huovutettu sydän tuohon sivuun ja siihen rusetti kauniisti kimaltavasta langasta.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Paljon onnea

Tässä nyt sitten se toinen synttärikortti, joka meni lauantaina. Piti vielälisätä timangit nurkkaan ja vaaleanpunainen helmiäissydän yläreunaan, en vaan enää sen jälkeen ehtinyt kuvaamaan. Nuppu vaati lisäykset ja oikeassa oli, paljon paremmalta näytti :) Väritykset jälleen distresseillä

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Sinulle/ For You


Ajattelin kerrankintehdä kaksi täysin samanlaista kortia ja kuinkas kävikään; homma karkasi hanskasta ja niistä tuli kuitenkin erilaiset. Nuppukin naureskeli, että älä äiti yritä, et sä ikinä tee kahta samanlaista...
No, joka tapuksessa, osallistun näillä WOJ haasteeseen Love is in the air. Pääsi tämäkin kuva eka kertaa korttiin! Väritykset distresseillä ja paperit Marianne design

I had in mind to make to exactly similar cards, but then things just got out of my hands. My daughter even laughed to me, she said it's no use trying, you never make similar cards...
Anyway, these go for WOJ challenge Love is in the air. My first cards with this stamp! Couluring with distress inks, Papers from Marianne design.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Rakas ystäväni

Enpä laitakaan vielä sitä toista synttärikorttia, vaan pistetäänkin tämä ystävänpäiväkortti väliin. Mo Manningin kaverukset siinä salasisuuksiaan kuiskailevat. Johonkin haasteeseen olin suunnitellut osallistuvani, vaan enpä enää muista mikä se oli, joten olkoon :) Väritykset osin Promarkereilla ja osin Distresseillä, papereita vähän sieltä ja täältä, osin silpuistakin.

torstai 19. tammikuuta 2012

Viime hetken veto

Nuppu on huomenna menossa synttäreillä ja toiveena oli, että äiti vääntää kortin Magnolian Bruntella, mutta... Brunte on piiloutunut, ei tainnut tykätä muutosta :( Kakkosvaihtoehtona tuli sitten tämä heppa ja siitä sitten vaan pikaisesti jotain väsäämään. Jack & Jill paperikosta löytyy kivoja papereita, ainoa murhe vaan on kun niitä ei tahtoisi peittää... Ei tämä nyt ihan sitä ole mitä tahdoin tehdä, mutta aika kävi vähiin. Ja huomenna on samanlainen kiire edessä, kun seuraavat synttärikutsut on lauantaina ja kortti tietenkin tekemättä...

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Murun synttärit

Armaanikin täytti tässä vuosia ja tokihan tällainen kortti oli hänelle väsättävä, vanha rumpali kun on. Tämä Kenny K:n leima oli ehdottomasti saatava kun sen näin. Väritykset Distresseillä, paperia en nyt muista kenen paperikosta on.

uuteen kotiin

Kokeilinpa miten tämä IBF leima sopii uuteen kotiin onnittelukorttin ja mielestäni käy ihan hyvin, vaikka taitaa olla tarkoitettu kihla- tai hääparille. Tekstileimasi on Nea-idean. Meillä on nyt pikkuhiljaa tulossa paljon uusia naapureita ja ajattelin, että vois olla kvia toivotella uudet naapurit tervetulleeksi kortein, joten nyt pitäis alkaa tehtailla näitä kortteja. siinä sitä urakkaa riittääkin, mutta onpahan jokin hyvä syy :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Ystäväni

Onpas huono kuva, mutta uutta en nyt enää saa otettua :( Tässä viedään viimeisiä, jostain vaihdosta saaruja WOJ leimakuvia. Oli tarkoitus osallistua haasteeseen, mutta myöhästyin, kun ei tuo nettiyhteys toiminut enkä saanut ajoissa kuvaa ladattua. Tuo aaltonauha on oikeasti punainen :) Väritykset Distresseillä, paperi melissa Francesin paperikosta Vintage Attic Treasures. Pehmosydän ystävältä saatuja ja metallisydän Taavalta.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Nuorelle herralle

Vielä toinenkin poikakortti. Nämä Kenny K:t on jotenkin sellaisia, että niistä on kiva tehdä näitä poikamaisempia kortteja. Tähänkin olen ihan tyytväinen. väritys Distresseillä ja paperi My&my big ideas, kukkaa en nyt muista kenen valmistajan on ja kiekura Sizzixin stanssilla.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Maali ja meillä on mokkula :)

Ja sehän tarkoittaa sitä, että viimeinkin nettiyhteys toimii. Kesti vain parinkymmenen puhelun verran Elisan henkilökunnalla kertoa rehlliesti, että eivät voi toimittaa yhteyksiä, koska verkko ei ole vielä edes valmis tällä alueella. Piti muuten olla valmis jo juhannukseen mennessä... No, onpahan ainakin järjellinen selitys, miksi ei onnistu, olisivat vaan kertoneet sen heti!

Jotain on saatu aikaan myös askartelurintamalla, vaikka kamat on vielä pahasti sekaisin ja monia joutuu etsimään hartaasti. Vaikka onhan sitä tullut löytöjäkin tehtyä :) 

Tässä nyt alkajasiksi kerrankin poikamaisella kortilla, taustaleimasin Magnolian ja poika Kenny K:n, sopivat mielestäni kivasti yhteen! Nauha on Heinikasta, taustapaperi me & my big ideas. Olinapa aika tyytyväinen tähän korttiin, nämä poikien kortit on yleensä aika vaikeita tehdä, mutta tämä tuli kuin itsestään :)

lauantai 7. tammikuuta 2012

Oloneuvokselle

Yksi työkaverimme jäi eläkkeelle ihan äskettäin. En tavannut häntä montakaan kertaa, koska toimispisteemme sijaitsevat eri paikoissa, joten pientä paniikkia pukkasi, kun ihan viime tipassa minua pyydetiin korttia tekemään hänelle, vihjeitä kuitenkin sain, jotain sinistä, koira-aiheista ja lapsiakin saa olla. Tuppasin sitten vähän näitä kaikkia korttiini. Eläkkeelle lähtevä rouva on hiljainen ihminen, ainakin minun nähdäkseni, mutta jotenkin minusta kuitenkin tuntui, että hän saattaisi olla irrotteleva ja elämästään tanssien nauttiva daami, joten tämä siitä sitten syntyi. Kommentteja en ole kuullut, mutta toivottavasti hnkin tykkäsi, tai ei ainakaan pahastunut...

perjantai 6. tammikuuta 2012

Ihana päivä/Lovely day

Back to business, vaikkakin kevein eväin :) Kuva otettu kännyllä, joten ei pidä odottaa liikaa. Nettiyhteyskin kännykän kautta, joten hidasta on, mutta parempi kuin ei mitään. Nuppu on menossa kaverisynttäeille sunnuntaina ja huomasin tuolla Sketch saturdayllä aika kivan luonnoksen, jonka mukaan päätin mennä. Väritykset jälleen Distresseillä, paperit Docraftsin Tulip paperikosta, paitsi tuo lilapohjainen kukkapaperi on Creamotionin, leimasin Kenny K. Osallistun tällä sketch saturdayn haasteeseen.

I found a nice sketch from Sketch Saturdays challenge and decided to use it for a card to my daughter to take for friends birthday party on Sunday. Picture was taken by iphone so the quality is not the best possible, same goes for my internetconnection too, but it's better than nothing. Coulouring with Distress inks, papers from Docrafts and Creamotion, stamp from Kenny K

maanantai 2. tammikuuta 2012

Nettipimento jatkuu

Vähän alkaa jo jäytää tuo Elisan toiminta. Meillä nettipimento jatkuu edelleen, syystä että Elisalla tilauksen ja muuttoilmoitusken vastaanottanut henkilö, oli kirjannut väärän osoitteen. Miten sekin on mahdollista, kun kuitenkin asiasata on juteltu varmaan toistakymmentä kertaa, siitä ei mulla ole käsitysä. Perjantain sanoivat, että kytkentä oli siirretty tehtäväksi 15.2!! Siis ihan totta!! Meille luvattiin alun perin jouluviikolla viimeistään.
*Mur*