lauantai 28. huhtikuuta 2012
Samalla kuvalla mennään
Ja vielä tällä samalla Mo'n kuvalla toinen kortti, tämä sitten sopiikin useampaan tarkoitukseen. Edelleen vähillä koristeilla. Paperit Do Craftsin Papermania Portobello road paperikosta, kulmat sizzixin stanssilla, samoin banneri ja kalakoriste vanhaa varastoa.
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Onnea kalamiehelle
Mo'n kalastaja on yksi niita mukavimpia miesten kortteihin sopivia kuvia. Tämän värittely sujuu jotenkin niin kivasti :) Tähänkään en koristeita lisäillyt, ei tuntunut niitä kaipaavan.
torstai 26. huhtikuuta 2012
Ylioppilaalle
Hieman vintagemaisissa tunnelmissa syntyi tämä kortti, mini cd-levy ääriviivatarroja ja kukkasia, siitä se on tehty. Olis kiva jostain löytää enemmänkin noita miniCD-levyjä, kun ne normaalikokoiset tuntuu minusta jotenkin niin painavilta kortteihin.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Rekkamiehelle
tiistai 24. huhtikuuta 2012
nuorelle neidille tai vaikka äidille
Samalla leimakuvalla jatkoin vielä, kun tämän pitkästä aikaa kätköistäni sain kaivettua esille. Edelleen country Companionin pareilla, sydän Memory Boxin ja kukkaset vanhaa varastoa. perhonen Fiskarsin. Tämän kortti olikin vaikeampi saada aikaan, enkä ihan tyytyväinen olekaan lopputulokseen; jotain tuntuu puuttuvan, jotenkin on vaisu. Saattaa olla että siihen tulee vielä jotain lisäyksiä.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Äidille
Äitienpäiväkortteja on tullut tehtyä muutama ja onhan niitä kiva tehdä. Oman äidin korttia en tänne vielä julkaise, tämä se siis ei ole :) Mathan leikkureilla leikattu reunakuvio ja Country companionsin taustakuva taustalla, leimakuva Wiff of Joyn ja tekstileima Paperinauhasta, tekstin päälle laitoin glossya.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Ripille mennään taas
Siis rippikorttia taas sunnuntaipäivän alkajaisiksi. Kuva on 3-D, taustalle kakkupaperia ja olikohan tuo Tiimarin paperi, lisäksi vähän ääriviivatarraa ja leimateksti. 3-D kuvat on kyllä tavallaan kivoja, mutta niiden leikkaamisenn menee niin hirveästi aikaa, ettei tahdo kärsivällisyys riittää... varsinkin jos on tosi pieniä yksityiskohtia. Kokoaminen onkin sitten se kivempi osuus :)
torstai 19. huhtikuuta 2012
Muruseni 9v
Tässä vaihteeksi vähän muutakin elämästäni kuin kortteja :) "Pikkuinen" muruseni Lili of the Valley alias Lissu täytti tiistaina 9-vuotta, nuori neito parhaassa iässä siis. Tyynesti otti juhlapäivänsä, ehkä kuitenkin oli ihan pikkaisen ilahtunut huomiosta :)
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Joulun voi melkein jo aavistaa
Ja tulihan sitä luntakin tänään taas, joten eihän se joulu niin kaukana ole, eihän? Vielä jatkuu muutama kortti samaa saksanhirvisarjaa, jälleen eri papereilla ja koristeilla. Alimmaisessa myös glossy accentia, joka ei kovin hyvin kuvasta erotu.
Seuraavaksi taitaa kuitenkin olla aika erilaisten korttien, katsotaan mitä sitten saan aikaan.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Joulu se tulee tänäkin vuonna
Ja nyt päätin jälleen kerran yrittää tehdä näitä joulukortteja jo hyvissä ajoin. Maijun innoittamana sainkin muutaman aikaan, tässä niistä kolme ensimmäistä. Kaikki tein samalla I Brake for Stampsin leimalla, suht samalla värityksellä vain taustapapreita ja koristeluja vaihdellen. Tämä on mun mielestä tosi kaunis kuva, vaikka jotenkin koen sen vaikeaksi käyttää.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Sinisiä tähtihetkiä
Vaihteeksi poikakorttiakin. Tähän laitoin kaikki paperit jämäpaperikorista, lisäksi leikkelin tähtileikkurilla muutaman tähden. Kuva on Mo'n digileima, väritykset distresseillä. Mitään tekstiä en tähän oikein saanut istumaan, joten jäti pois. Tällaistäsunnuntaiaamuun :)
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Kukkakeijujen kera
Keijuja, perhosia ja lilaa, niitä en taas aikoihin olekaan käyttänyt. Kukkakeijut on muutenkin jostain syystä jääneet lähes käyttämättömiksi laatikon pohjalle, vaikka kauniita ne ovat! Tämän kuvan olen väritellyt jo kauan sitten, muistaakseni vesiväreillä. Leimakuva on ensin embossattu mustalla jauheella. Noiden Nellies'in kulmien lisäksi ei paljon muita koristeita korttiin mahtunutkaan, yksi perhonen sentään :)
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Muistot
Vaihteeksi korttia ilman kuvaa. Välillä on tehtävä vähän toisenlaisiakin kortteja, tähän tuli vähän vintage-henkeäkin, vaikka seei ollutkaan tavoitteena, lisäilin vaan kaikkea siltä pohjalta mikä juuri sattui tuntumaan hyvältä ja mukavalta.
torstai 12. huhtikuuta 2012
Elämän ihana aika
Tässä onkin yksi julkaisematta jäänyt kortti, kuvatakin muistin vasta kun oli pussissa ja sitten unohtui julkaista. Artin elämästä iloitseva rouva siinä riemusta hypähtelee.
Väritykset Distresseillä. Vähän lisäilin kukkasia ja siinä se.
Väritykset Distresseillä. Vähän lisäilin kukkasia ja siinä se.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Onko häitä tiedossa?
Meillä ei ainakaan vielä ole yhtään kesähäitä tiedossa ja tämäkin kortti taitaa siis mennä myyntiin. Nyt vasta alan pääst sinuiksi tuon Lilyn hääparin kanssa, väritykset ei vaan tahdo onnistua, mutta nyt olen kohtalaisen tyytyväinen.
Paperit Tiimarista, Pion Designilta ja Paper craftsilta
Sydän stannattu Memory Boxin stanssilla La Rue Heart.
Onnea teksti ääriviivatarra (tähän olisin halunnut parin nimen, mutta kun en vastaanottajia tiedä...)
Sisäpuolen ovaali pitsikuvio Marianne Designin stansilla.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Pienelle pojalle
Vauvakortteja on ihana tehdä, mutta kun välillä pitää tehdä jotain muutakin, niin tämä kuva on kasattuna jäänyt odottelemaan sitä oikeaa aikaa. Kuva on 3-D tekniikalla. Paperi jälleen Docraftsin Tulip-paperikosta, on siellä siis jotain pojillekin :) Pitsi jotain vanhaa varastoa, muistaakseni äidiltä saatua ja kulmakoriste Marianne Designin stanssilla.. Pienet varpaat Taavalta
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Tyttösellekin rippijuhlaan
Ja ihan totaaliseti erilaista kuin yleensä teen, mutta näin se vaan meni :) Leima on Nupun, todella vähän käytetty jostain syystä, jota en voi ymmärtää, on tosi kiva käyttää. sinnekin lykkäsin vähän faux stichingiä, ettei näytä reunat niin tyhjiltä. En nyt millään saa päähäni kenen valmistajan leimasin tuo on, vaikka pitäis tietää...
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Jalkapallolijan rippikortti
Rippikorttejakin pitäisi saada enemmän tehtyä, tästä on hyvä jatkaa. Laimsin whimsy stampin jalkapalloilevan pojan ja maskasin sen magnolian maalileiman kanssa. Värittelin Distrelleillä ja lisäilin vähän kukkasia, ei mitään aavistusta kenen valmistajan :) Reunat tuntuivat kaipaavan jotain, joten lisäsin vähän faux stichingiä, ristipistoja ;) Teksti ääriviivatarra ja risti ihan liimattu glossyllä.
yksisarvinen
Ensi viikonloppuna ollaan menossa pienen prinsessan 3-vuotis syntymäpäiville ja ajattelinpa kokeilla kerrostaa tätä yksisarvista ja katsoa mitä siitä tulee. Vielä taitaa vaatia vähän harjoittelua, mutta ei hassumpi ensimmäiseksi versioksi. Tätähän tietty pystyy kerrostamaan vaikka kuinka paljon, mutta nyt mulla oli hukassa 1mm kohotyynyt, joten jos enemmän olis kerrostanut, olis tullut aika paksu kortti... Pitäisköhän vielä lisätä yksi perhonen merkkaamaan kolmea ikävuotta... Sisäpuoli on vielä tekemättä mutta sinne laitan vastaanottajan nimen ja ikavuodet ainakin.
Paperit on Docraftsin paperikosta Tulip, ihania hempeitä tyttömäisiä papereita, juuri pienille prinsessoille sopivia :)
Paperit on Docraftsin paperikosta Tulip, ihania hempeitä tyttömäisiä papereita, juuri pienille prinsessoille sopivia :)
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Pukeutuneena
Dotty tahtoi pukeutua vaihteeksi. Näihin kortteihin ei niin hirveästi muuta mahdukaan, kun tuo kuva itsessään on jo niin iso, mutta ihan mukavasti vielä mahtui menomy boxin kulma ja perhonen. Tässä on oikein minun värini, näistä tykkään tosi paljon!
Till studenten
Eli pari valmistujaiskorttia myös ruotsinkielisenä, samalla kuvalla, eri väreillä ja tyylilläkin. Huomasin vasta kukkia etsiessäni, että mulla puuttuu oranssit kukat! Eikä keltaisiakaan oikein ole. Silti tykkäsin, ett kíhan kivasti sopi nuo ruskeatkin ruusut, kun kuitenkin pari kelta-orassia kukkaa sain mukaan. Tuo sinisävyinen kyllä nyt näyttää jotenkin siltä, että siitä puuttuu jotain...
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Pääsiäistä vietetään
Ja taitaa tämä nyt sitten jäädä ainoaksi aikaansaannoksekseni pääsiäiskorttien saralla. Juups, ei ehkä oikein tuo tipu japupu passaa samaan korttin, on meinaan melkoisen kokoinen tipu :D. Silti tykkäsin kyllä jotenkin ideana tästä maskaukseta näiden leimojen kanssa, täytynee kuitenkin jättää nuo eri kortteihin tai ainakin asetella jotenkin paremmin.
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Ylioppilaskortteja
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Ihanaa olla yhdeksän vuotta!
Totesi poika aamulla :) Meillä on tänään siis vietetty yhdeksän-vuotis synttäreitä melkein koko päivä. Korttiinkin koitin saada koko sen innostuken ja energian mikä tällä nyt yhdeksän-vuotiaalla tuntuu olevan päällä lähes koko ajan. Synttärijuhlat menivät mukavasti ja äänekkäästi, todella äänekkäästi! Hätäisesti malttoivat yhden leikin, kun pojat jo kyselivät saako alkaa jo sotimaan. Ja sittenhän sodittiin, välillä toki käytiin syömässä, ja safkat oli kuulemma hyvät :) sitten sota jatkui, kunnes tuli taisteluväsymys, osa jatkoi piiloleikillä ja osa istui rakentamaan, kunnes siirryttiin onkimaan ja ongintasaalista istuttiin ihmettelemään eteisen lattialla rinkiin. Ihan kiva, että tilanne hetkeksi rauhoittui ;) Aika kului kuitenkin aika sukkelasti ja sankari oli kovasti tyytyväinen päiväänsä!
Kortissa Kennyn leima, jonka nimi nyt katosi väsyneestä mielestä, paperi jotain ikivanhaa varastoa, muistaakseni aikanaan Sinellistä hankittuja, vihreä nauha kierrätettyä, lahjapakkauksen mukana saatua ja keltainen nauha Heiniltä Heinikasta. Väritykset distresseillä ja yhdeksikkö cuttlebugin stanssilla.
Kortissa Kennyn leima, jonka nimi nyt katosi väsyneestä mielestä, paperi jotain ikivanhaa varastoa, muistaakseni aikanaan Sinellistä hankittuja, vihreä nauha kierrätettyä, lahjapakkauksen mukana saatua ja keltainen nauha Heiniltä Heinikasta. Väritykset distresseillä ja yhdeksikkö cuttlebugin stanssilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)