Vai kannattaako tänne muuttaa?? HouseMouse kuvasta onnittelut uuteen kotiin. Näihin ei mahdu paljoa koristeluja mukaan, eikä tämä niitä tuntunut kaipaavankaan. Kuva on odotellut valmiiksi väritettynä vaikka kuinka kauan kortiksi pääsyä, ja nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tulihan siitä valmis!
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Tulipalokiire
Tai ei sittenkään, mutta kortti paloautoista tykkäävälle tai pienelle palimiehen alulle, miksei vähän isommallekin :) Kuvat on kohotettu 3-D tarroilla. Muuten tosi yksinkertainen jälleen.
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Carpe diem
Siitä onkin aika kauan kun viimeksi Vintagekorttia väsäilin, nyt mulla jäi jotenkin tuo Carpe diem päähän ja sattui sitten tuo kuvakin käteen ja siitä se sitten lähti ihan itsekseen.
torstai 26. heinäkuuta 2012
Aika vierii vierimistään
Ajatella, siitä on jo 11 vuotta kun minusta tuli äiti, niin kauan, vaikka se tuntuu tapahtuneen juuri äsken. Minun pikkuiseni on esimurkku, sen ainakin huomaa selvästi :)
Heppatytölle tein heppakortin Mystique leimalla, jostain syystä värittelin keltaisella ja sitten tajusin, että mulla ihan oikeasti ei ole keltaisia papereita! Onneksi löytyi edes jotain ja kukkaset nyt ainakn sopivat. Lila on tällä hetkellä aika suosittu väri, joten sitä mausteeksi.
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Joulun taikaa
Niinhän siinä toisinaan käy, että joulu tulee keskelle kesää, nytkin keskellä parhainta tämän kesän kuuminta päivää tuli joulu :) Piiitkästä aikaa shaker-kortti ja nyt muistuinkin, miksi en niitä ole useammin tehnyt... Noita mikrohelmiä oli siellä ja täällä ja vähän tuollakin, onneksi osa pysyi kortin sisälläkin. Piti vähän soveltaa, mutta ehkä sitä ei huomaa päälle päin. Saattaa olla, että teen lisääkin shakereitä, mutta täytyy vaan muistaa asennoitua oikein :) Lumihiutaleisiin ja kulmiin lisäsin snow writeriä.
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
Tämä kuvahan on kuin suoraan siitä laulusta, tässä sitä yhdessä ihmetellään maailman ihmeitä. Sarah Kay on aina yhtä ihana. Jotenkin epätavalliset värit mulle, enkä oikein tuntunut saavan otetta tähän, mutta valmista kuitenkin tuli, paitsi että tuohon oikeaan alakulmaan pitäis varmaan laittaa joku teksti...carpe diem??? ehkäpä...
maanantai 23. heinäkuuta 2012
In dreams...
Joskus ei vaan löydy mitään sopivaa paperia ja silloin on parasta jättää kokonaan pois. Tosi pelkistetyllä linjalla, ajatus tärkeimpänä. Olen ihan tyytyväinen tähän korttiin, tämä tuntuu aika lailla omalta :) Värittelin kuvan Distressin musteilla, pyyhin reunoihin sienllä vähän väriä ja lisäsin Fiskarsin leikkurilla leikeltyjä perhosia ja pieni pala äidiltä saatua pitsia.
Ingvild juhlii / Ingvild is celebrating
Ingvild Bolmella on kertakaikkisen upeita Priman tuotteita bloginamussaan valtava määrä! Tällä bloginamullaan hän haluaa juhlistaa bloginsa uutta ulkoasua ja antaa siis jollekulle meistä mahdollisuuden voittaa tämän "vuoren" Priman tuotteita!!! Osallistumisaikaa on 31.7 saakka käyhän katsomassa ja osallistumassa täällä !
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Nuppu juhlii
Tänä vuonna oli takoitus juhlia Nupun synttäreitä pienellä kaveriporukalla ehkä yökyläsynttäreitä viettämällä. Niin oli tarkoitus, vaan jotenkin se lähti käsistä ja kutsuja onkin nyt tehtailtu Hawaiji aiheisille synntäreille aikaisempaa enemmän... No nyt on onneksi tilaa juhlia ja kyllä nuo Nupun synttärit tyttöjen kanssa on aina kivasti sujuneet, vaikka väkeä on ollutkin, näin kesällä kun ovat aina olleet paljolti ulkona (toista se on juoniorin synttäreillä...)
Kutsutista tehtiin melko yksinkertaiset, sizzlitz stanssilla leikattiin liljat, vähän pyyhkäistiin distressin musteella lisäväriä sinne tänne, kaunis perhostaustapaperi ja leimattu kutsu-teksti, siinä se. Nyt vaan odottelemaan vahvistuksia juhliin saapujista ja rekvisiittaa ja tarjoiluja miettimään.
lauantai 21. heinäkuuta 2012
Ruusuinen jalkakylpy
Tässä jokin aika sitten piipahdin blogikierroksellani jälleen myös Elliksen blogissa ja mitä näinkään, ihana vinkki lahjaksi vietäväksi ystävälle, jolla tykkää pienistä yllätyksistä, ruusisen jalkakylvyn ihan itse tehtynä! Ja pitihän sitä sitten alkaa kokeilemaan minunkin. Aikansa toki vei kuivatella ruusun lehtiä, mutta tässä nyt ensimmäinen purkkini Prinsessan Ruususen jalkakylpyä. Käyttöohjeet tagin toisella puolella
Ja jos joku muukininnostuisi kokeilemaan niin tässäpä ohje mitä tarvitsetTarvitset:
* merisuolaa tai kylpysuolaa
* kuivattuja ruusuja (sekä lehtiä, että kukkia)
* ruusuöljyä
Tee näin:
1. Laita puhtaan ja kuivan purkin pohjalle 1,5 - 2 ruokalusikallista merisuolaa / kylpysuolaa.
2. Pudota purkkiin kuivia ruusun vihreitä lehtiä ja sen jälkeen kuivia kukan terälehtiä.
3. Lorauta lopuksi tilkka ruusuöljyä purkkiin ja sulje kansi.
4. Laita kannen ympärille kaunis nauha tai naru, johon voit vielä kiinnittää kauniin pienen pakettikortin.
Ja ei kun kokeilemaan. Tuoksu on ihana ja toivottavasti myös vastaanottaja tykkää :)
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Kepparivillitys
Nuppu tukkää keppareista, ei vaan ole saatu oikein aikaan tehtyä itse, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja Huuotnetistä huusin Käsityölehden, jossa oli kaavat ja ohjeet keppihevosen tekemiseksi. Tässä ihka ensimmäinen kepparini, vielä ilman suitsia, mutta nekin ovat jo aluillaan, en vaan sattunut löytämään siihen tarkoitettuja renkaita ja solkia nyt tähän hätään :)
Tämä olikin yllätävän nopea ja kiva tehdä, näitä taitaa tulla vielä lisääkin!
Harjan Nuppu valitsi tehtäväksi harmaasta ja valkoisesta, ihan kuten hepankin kuviointi on |
Tunnisteet:
keppihevonen,
Muuta askartelua / other than cards
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Sarah Kayta
Pitkästä aikaa Sarah Kay kortteja, tässä ensimmäinen, jonka sain valmiiksi asti. Taustapaperi on mielstäni sen verran kaunis, etten tahdo sitä liikaa peittää, kuitenkin lisäsin muutamia kukkasia ja perhosia. Tällä kertaa myös kortin sisäpuoli on koristeltu.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Tyttövauvalle kans
Sinisellä aloitettiin ja vaaleanpunaisella jatketaan. Oli niin kiva tehdä, että piti tehdä heti perään toinenkin; ei tietenkään samanlaista, mutta samalla kaavalla kuitenkin. Okei, tällä kertaa käytin stansseja, vähän säännölisempiä ympyröitä siis :)
Paljon kukkasia, vaaleanpunaista ja valkoista, tagista riippuu tällä kerralla vaaleanpunainen tutti. |
Työntökahvaan lisäsin pienen perhosen |
Taustakin tuntui kaipaavan jotain, siispä sydäntä mukaan. Tähänhän voi vaikka lisätä saajan nimen, jos se on tiedossa |
Tagin toinen puoli yksinkertaisella koristelulla ja siellä vaunun sisäpuolella roikkuu sydän. |
Ja toiselle puolella mahtuu vähän omaa tekstiä |
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Vauvalle vaunukorttia
Mitään tarvetta vauvakorteille ei juuri nyt ole, mutta kun tää näytti niin kivalta, niin olipa kokeiltava :) Mukava oli tehdä ja oivaa vaihtelua perusmallisiin kortteihin. Missähän näitä vaan säilyttelis...
Rusetin takaa kurkistavat pienet vauvanvarpaat |
Vaunuihin mahtuu myös tagi, jonka toisen puolen koristelin sydänmellä |
ja toiselle puolelle voi kirjoittaa oman tervehdyksensä |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)