lauantai 17. lokakuuta 2015

Syksy ja haikeus

Kesä meni, eikä edes ehtinyt oikein tulla kunnolla. Syksykään ei ole entisensä, missä se ruska oikein on? Kun ei sitä oikein luonnosta löydy, niin pitää laittaa korttiin


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Ponitytölle

Ikuisena ponityttönä tykkään kovasti heppa-aiheisista korteista, vaikka en ole niitä kovin paljoa jotain syytä tehnytkään. Asia täytyy korjata, aloitetaan heti.



lauantai 10. lokakuuta 2015

Isänpäivä tulossa

Havahduin yhtäkkiä ajatukseen, että isänpäiväkin on tulossa. Se ei oikein aina muistu mieleen, kun omaa isää ei enää ole eikä pappojakaan.
Muutaman kortin sain kuitenkin myyntiin tehtyä.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ikinuori 50-vuotias

Mihin tää aika menee? Just oltiin parikympppisiä ja nyt rakas ystäväni täytti 50!! Meille molemmille epätyypillisten värivalinnan laitoin tähän korttiin, mutta nyt vaan tuntui siltä, että kun elämässä on kuitenkin sitä väriä ollut, niin muistuttakoon kortti kaikesta siitä säihkeestä ja loistosta, jota näihin vuosiin on mahtunut. Artin leidit muodikkaasti harmaahapsiksi sävytettyinä tietenkin 😉

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Vaaleanpunaista

Sarah kay kortti 2-vuotta täyttävälle Adalle. Kuva on valmiiksi stanssatusta 3d arkista

Pienelle

Joskus näitä Vauvakorteista tulee tehtyä muutakin kuin vaaleanpunaista tai - sinistä, ainakin nämä tilauskortit, kun ei vielä tiedä kumpi on tulossa. Vähän silti tunnen, että tästä kortista tuli poikamainen...

tiistai 24. helmikuuta 2015

Uuteen kotiin

Stanssattuja kuvioita ja leimattu teksti, niistä tuli uuteen kotiin kortti.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Vanhat autot

Tilauskorttia taas pukkaa, vanhoista autoista tykkäävä ruotsinkielinen mies ja yksinkertaisella tyylillä mennään, sopii mulle paremmin.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Vaneria ja paperia

Viime kesänähän tänä projekti ko alkoi... Ajan kanssa... Ei ole hoppu hyväksi ja mitä niitä nyt onkaan. No, joka tapayksessa kesällä jo maalikin vanerille pohjat näihin helppojen nimikyltteihin ja nyt jo sai. Valmiiksi :) vähän stanssailua ja leikkurin käyttöä, musteella ja tusseilla leikkimistä, eikä siinä nyt niin kauan mennytkään. Mitta se suunnittelyäihan se ajan vie :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Teräsmies on eräsmies

Jota en tunne itse ollenkaan, mutta näin päättelin niistä tiedonjyvistä jotka hänestä sain kortintilaajalta ja tietenkin Facebookista 😊 jä tällaista jälkeä tuli

tiistai 10. helmikuuta 2015

Sinistä ja vihreää


Ystäväni esikoinen täytti 20 vuotta ja sain tehdä hänelle onnittelukortin. Mielikuvani tytöstä on rauhallinen, eteerinen, klassinen kaunotar. Sitäpä en tiennyt, että hän iltaisin kotona letittää hiukset kuvan mukaisesti. Joskus käy myös tuuri :)

Prinsessan pikkusiskolle

Eli toiselle prinsessalle korttia väsäillä ja väkertelin, ei tahtonut syntyä  ja niinhän siinä kävi taas, että suunnitelmat muuttuivat täysin.
Hetken jo ajattelun että tässä se on
Jotain kuitenkin tuntui puuttuvan. Tuumaustauon jälkeen, ihan pienellä lisäyksellä olin tyytyväinen. Tässäpä lopullinen versio.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Pienelle pojalle ja vähän isommalle prinsessalle

Vai onkos se 9v enää niin pieni, ei kai ainakaan omasta mielestään. Tästä lähti tilauskortti pojalle, josta en tiedä muuta kuin nimen ja iän, viimevuonna nerurosvoteemalla, nyt lentäjänä. Olen joskus näitä leikekuvia ostanut jostain, vaan enpä enää muista mistä. Viimein on aika raskia käyttää näitä :)
Ja täsä samalle tilaajalle naiselle. Edellisen äidille :) vaaleanpunaista ja prinsessaa. 

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

17-vuotiaalle

Työkaverini tyttö täytti 17-vuotta, ajatella, niin se aika rientää. Ensimmäisen kerran olen tavannut hänet muistaakseni 2-vuotiaana ja nyt on jo melkein aikuinen. Tämä kennyn tyttö muistuttaa häntä tosi paljon. Äidin toivomus oli, että kortissa näkyisi aina tytön kädessä oleva puhelin jotenkin ja siinähän se on 😊 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pienelle pojalla

Syksyllä pääsin myös tekemään ihanalle työkaverille vauvakorttia, pieni suloinen poikavauva, oli syntynyt heidän perheensä ensimmäiseksi lapseksi.




lauantai 17. tammikuuta 2015

Halloween juhlat

Löysin muutaman halloween kortin kuvankin, ihania HouseMouseja, jotka oli silloin pakko tehdä kortiksi, mutta tänne en saanut laitettua. 




maanantai 12. tammikuuta 2015

50-vuotiaalle upealle naiselle

Aika ajoin pääsee tekemään haastavia, ihania kortteja tilauksesta. Ne saavat luovuuden ja innostuksen nostamaan päätään. Tässä kortissa käytin pitkästä aikaa akvarellikyniä ja muistin taas, että ovat kyllä aika mukavia 😊. Enpä ole aikoihin pitänytkään itse, nyt tuli sitäkin harrastettua tässä kortissa, tyttö on Whiff of Joyn leima ja lyhty Magnolian, kaikki muu itse piirrettyä.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Magnolialöytö

Siellä nekin laatikossa pölyyntyvät, Magnoliat nimittäin. En oikein enää jaksa niistä innostua, tuo suuttumus häiritsee.
Nyt kuitenkin sain aikaiseksi tällaisen kokeellisen, ei ollenkaan minun tyyliseni kortin. Ja suun piirsin sitten kuitenkin

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Imaginisce, viimeinkin täällä

Tiedättehän sen tunteen, kun ihastuu johonkin; tässä tapauksessa saman sarjan leimohin, ja niitä on vaan pakko haalia (edullisiakin kun ovat...) ja visioita ja ideoita on päässä vaikka millä mitalla. Ja sitten, yhtäkkiä ei mitään, sinne ne jäävät, onnettomat kaappiin lojumaan ja unohtumaan.

Tässä yhtenä päivänä ihan muuta etsiessäni, sattuivat nuo Imaginiscen leimat eteeni ja sain idean tehdä niistä sarjan kortteja, samalla kaavalla, mutta jokaiseen jotain erilaista. Lisäksi kokeiluluontoisena niin, että tekstejä on kolme tai neljä erilaista, joista kortin lähettäjä voi valita tekstin tarkoituksen mukaan. Katsotaan mikä on vastaanotto. Tässä niitä nyt tulee.
Ensin koko sarja

ja vielä kortit yksittäin