Toisille ihmisille aikaa täällä meidän keskuudessamme on vähemmän kuin toisille. Luopuminen on vaikeaa, mutta joskus on vain osattava päästää irti, hyväksyttävä, että rakas ihminen ei enää jaksa taistella sairautta vastaan. Sanoja ei silti enää ole
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Korttipinon kätköistä
Sieltä pompsahti esiin tällainen Lilin leimasimella tehty kortti, joka on jäänyt julkaisemattakin. Tuo kuva on jotenkin niin ihanan hellyyttävä ja tottahan tuo tesktikin on :)
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Kyllä Nuppu osaa
... tehdä kivoja korttej, silloin kun tahtoo...valita kortteihinsa mun lempparipaperit (joita on kesnties jostain omituisesta syystä säästelty)... valita kuvat niin nappiin kaverin mukaan ja niin paljon muutakin!
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Oloneuvokselle
Perjantaina kävin entisen esimieheni, nykyisessä työssäni asiakkaanani olleen rouvan eläkejuhlissa. Vähän oli haikea olo, meillä on takana 20 vuotta tuttavuutta ja kyllähän siihen paljon muistoja mahtuu. Tämä kortti matkasi hänelle lahjan kera tuoden toivottavasti mieleen monia mukavia muistoja
lauantai 15. kesäkuuta 2013
Avainkaulanauhoja
Ihan ykskaks innostuin kaivamaan helmet erinäisistä kätköistä, ja niitä kätköjä oli monta! En ole varma löysinkö vieläkään kaikkia :) No kuitenkin sain tehtyäpari avainkaulanauhaa, ensin mustaa ja valkoista ja vähän bling blingiä
| Kuva koko korusta |
| ja lähempää tuosta avainlukko-osata. Tästä siis voi ottaa pois tuon avainrengasosion ja käyttää ihan vaan kaulanauhana. |
| koko koru, tämä myös mallia,jota voi käyttääilman avainosiota |
| tässä vielä lukko tarkemmin. Myös tuon alaosan,kolmiosaisen korujatkeen voi ottaa pois |
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Nopeata synttärijuhliin
Ihan tosi nopeasti lyhyell varoitusajalla syntyi tämä kortti pojan kaverin synttäreille.Volkkari on 3D kuva, joka tosin oli valmiiksi kasattuna ja tuon pyöreän taustankin olin joskus aikaisemmin leimaillut ja väritellyt. Ei tämä mielestäni sitten muuta kaivannut.
torstai 13. kesäkuuta 2013
Onnittelut rippipäivänä
Muutama onnittelukortti rippilapsille,vähän eri väreissä, mutta melko samalla kaavalla tehtynä kaikki kuitenkin.
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Rippikutsuja
Ihan reilulla päivän varoitusajalla sain tilauksen rippikutsuista, ei kuitenkaan enempää kuin 10 kappaletta, joten ajattelin selviäväni siitä ihan kunnialla. Toiveena oli kuitenkin yksinkertainen malli. Paperi Keilistä, Kutsu-leimasin Tiimarista, kuultopaperi kohokuvioitu Cuttlebigin kohokuviotaskulla ja vähän hopeaa sipaisin reunoille ja liimasin ristikoristeen. Ensiksi kyllä lähetin kuvan mallikortista ja koska rippilapsi oli tyytyväinen kutsumalliin, pistin töpinäksi. Vaikka tuli vieraitakin vielä, niin sain kuitenkin tehtyä, eikä tehnyt edes tiukkaa :)
Seuraavaksi pitäisi pikkuhiljaa suunnitella kiitoskortteja, niiden tekemiseen on kuitenkin enemmän aikaa :)
tiistai 14. toukokuuta 2013
Taas uusi eläkeläinen
Meidän firmasta siirtyy taas yksi henkilö eläkkeelle ja kortista voi tietenkin päätellä, että kyse on miehestä :) Hän ei kyllä harrasta golfia, mutta eläkkeellähän on (muka) aikaa opetella uusia harrastuksia. Musiikki, matkustelu ja kulttuuri ovat hänelle rakkaita asioita, siitä sitten sain ajatuksen tähän korttiin. Niin ja tuo oranssi kkuka kuvaa gerberaa, josta hän myös tykkää.
lauantai 11. toukokuuta 2013
OnNeA heppatytölle
No juuh, vähän lapellinen 13-vuotiaalle, mutta kun tämä leima on niin kiva ja oli apkko päästä tekemään siitä korttia.
Lilin tyttö ja heppa, paljon kukkasi ja hevosenkenkä toivottamaan onnea (hammaslangalla sidottuna)
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Karhu-Kissa
Vai meinköhän se noin... no en oo niin kova jääkiekkofani :)
Poika sai kutsun kaverin 10v synttäreille ja mitäs sitä muuta jääkiekkoilijalle, kuin kiekon pelaajaa, tavoittelin tuossa Karhu-Kissojen verejä, eivät kyllä savyt tainneet ihan kohdalleen osua, mutta muuten kortista tuli mielestäni ihan kiva. Kiitos Tainalle, jossain tapahtumassa joskus leimatusta kuvasta, joskushan näitä vaan on raaskittava käyttää-
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Hyväntekeväisyyttä
Pappamopoharrastajat Tuusulan Tunarit järjestävät kesäkuussa perinneporinät 25.6 Järvenpään rantapuistossa, Tapahtuma on hyväntekeväisyystapahtuma, jolla tuetaan lasten ja nuorten mielenterveystyötä. Näin hyvän asian eteen päätin itsekin saada jotain aikaiseksi ja vöäsäsin myyntiä varten kasan sytykeruusuja jotka unohdin kuvata ja keppivesosen, josta kuva alla. Tavallaan tähän osallistui muitakin, koska suitsien nauhan olen joskus joltakulta saanut, en vaan valitettavasti enää muista keneltä, kun aikaa on niin paljon vierähtänyt ja lisäksi työkaverini toi itselleen tarpeettomaksi jäänyttä vanua pollen täytteeksi ja toiselta työkaverilta olen saanut renkaat, joita käytin suitsissa.
On kiva tunne, kun tuntee, että voi tehdä jotain omalla pienellä panoksellaan auttaakseen toisia!Jos haluat itse tulla mukaan omalla panoksellasi, ota yhteyttä minuun sähköpostitse, niin annan lisätietoa.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
zumbaten
Työkaveri tilasi kiitoskortin zumbaopettajalle ja niin sitä piti toiveiden mukaan alkaa väsäillä. Ideat vähissä ja pari roskiin mennyttä tuotosta. Sitten loppui aika ja jotain piti saada aikaan. Enpä ollut ollenkaan varma tästä, enkä oikein itse tykännyt, mutta kaipa se on pääasia, että tilaaja ja saaja tykkäsivät. Kuvan laatu on huono, kun meinasi unohtua kuvata ja pikaisesti nappasin kännykällä kuvan, että jotain jäis.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Olen hengissä
Mutta inspis on jälleen totaalien hukassa. Jotain on ajoittain pakko tehdä, mutta jotenkin en tunnu saavan mitään aikaan. Aika ja energia eivät riitä (muka) Tässä kuitenkin jotain pientä esille, käytiin juhlistamassa 7-vuotiasta nuorta miestä, eikä ideoita oikein tuntunut pukkaavan, mutta työllä ja vaivalla sentään jotain mukaan vietävää.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Juniori 10 v
kyllä aika rientää. Ihan juuri pitelin sylissäni pinetä pellavapäätä punakkaa pienokaista ja siitä on oikeasti kymmenen vuotta. Mihin ne vuodet menee? Jotain erikoista halusin tehdä pikkumiehelle, joka onkin jo aika iso, eikä nämä merirosvotkaan enää niin innosta, paitsi Pirots of Caribbean leffoissa :) Joten tästä sitten kokeilemaan. Innoituken tähän sain Ann'n blogista, mutta älkää nyt kovasti vertailko, ei tästä niin hieno tullut kuin hänellä, muta jotain kuitenkin sain aikaan
| Tässäpä laiva sivulta, purjeeseen leimasin 10 vuosia merkkaamaan |
| Ja tässä keulasta katsottuna |
| Takaapäin, siinä se Caribian merirosvot :) |
| Ja ruorinkin satuin löytämään |
| Sisällä pieni käärö, jossa onnitteluteksti |
| Ja ankkuri roikkuu myös täällä |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




