Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilman leimakuvaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilman leimakuvaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. tammikuuta 2013

Vauvat valtaa alaa

Nyt viimein jotain muutakin kuin joulukortteja. Ihan tarkoituksellisen yksinkertainen, pelkkää stanssattua kuvaa ja tekstiä, joskus vaan näin on parempi!


lauantai 12. toukokuuta 2012

Poikavauvalle

ja ilman leimakuvaa ajattelin kokeilla mitä tästä tekstistä saa aikaan, tässä ensimmäinen kokeiluni, ihan erilainen vauvakortti, mutta tykkäsin itse kovasti.

torstai 10. toukokuuta 2012

pienet varpaat

Nuo on kivoja nuo pienet jalat koristeet. Ja alalaatikon kärköistä löysin pitkästä aikaa pörrönauhojakin käytöön. Jotenkin ne tuntuvat kivasti sopivan juuri vauvakortteihin, melko yksinkertaista pastellisäviystä, lilaa tavallisten vaalenapunaisen ja sinisen sijasta.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Muistot

Vaihteeksi korttia ilman kuvaa. Välillä on tehtävä vähän toisenlaisiakin kortteja, tähän tuli vähän vintage-henkeäkin, vaikka seei ollutkaan tavoitteena, lisäilin vaan kaikkea siltä pohjalta mikä juuri sattui tuntumaan hyvältä ja mukavalta.

lauantai 6. elokuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista 4/4

Helenan rinki samoista materiaaleista on tullut viimeiselle kierrokselle. Materiaalit olivat tulleet reissuni aikana ja kotiin palattuani tarrasin niihin heti kiinni. Pitihihän niitä materiaaleja taas vähän aikaa pyöritellä, kun Sarikin oli laittanut kaksipuoleisia papereita, enkä millään tahtonut osata päättää mitä käyttäisin. Lisähaastetta toi se, ettei ollut leimakuvaa! Aika kiva tuo stanssattu häkki, siitä voisi keksiä mitä vaan :) Nyt kuitenkin näin, että kukkaset pääsivät häkkiin sisälle. Unohdin tietty kuvata materiaalit, toivottavasti kuvat löytyvät joltakulta muulta. Tuo häkki on hieman kohollaan keskeltä. Enpä ole vielä varma mitä tästä tykkään...

Kiitokset kaikille rinkiläisille, oli mukava kierros!

Mukanahan olivat siis Helena, Arja ja Sari

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Perhosen lento

Jehkon huhtikuun haasteena ovat perhoset. Tämä kirjakortti oli muutenkin suunnitelmissa, joten päätinpä sitten koristella perhoseilla :) Ja edelleen opettelen käyttämään lilaa. Taustapaperin leimasin Tapestryn leimasimilla, alimpaan käytin Timpan leimoja.


sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Hyvää syntymäpäivää äiti/Happy b-day mom

On äidin syntymäpäivä, valitettavasti en pääse käymään, kun välimatka on iin pitkä, mutta toivottavasti lähettämäni tervehdys lämmittää mieltä :) Oikein hyvää syntymäpäivää äiti!

It's my moms birthday, unfortunately it's not possible for me to visit her, because of the long distance, but hopefully the greetings I sent to her will warm her mind :) Happy birhtday mon!


lauantai 4. syyskuuta 2010

Kakskyt ja risat

Hyvä ystäväni täyttää vuosia, siis kakskyt ja risat :) Kokeilin tuota Miijjan paljon käyttämää virkkaamista ja ihan kivalta tuntui. Muuten ei kyllä kortti tuntunut ollenkaan onnistuvan :(Jotenkin ei kiva, en vaan vielä tiedä mitä lisäis, reunoille jotain???? Väreistä kyllä tykkään, mutta tuntuu jäävän jotenkin vaisuksi ja mitäänsanomattomaksi...

My goos frind is celebrating her birthday, twenty and something :) I tried croched to the edges and it felt quite nice. Otherwise this card doesn't. Feel nice I mean, should I add something to edges maybe?? I like the colours, but otherwise this is kind of pale and meaningless...

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Pyöreitä vuosia ilman kuvaa/ Without a picture



Miijjan innoittamana päätin myös kokeilla tällaisia vuosikortteja ilman kuvaa. Aikas kivoja tehdä, vaikka saa näihinkin aikaa vierähtämään :) Tohon siniseen korttiin ei ehken olis pitänyt laittaa sepia accentia numeroihin...
Taustat kohokuvioin Impressabilitieseillä, keskuskuviot spellbindersin stansseilla, kiekurastanssi on Joyn, numerot Cuttlebugin Hippies , lehtistanssi Bosscut ja lisäksi vähän distress inkejä ja kukkasia,

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Onnea kukkasin/Congaratulations with flowers

Kokeilin itse tehdä kukkasia Magnolialehden ohjeen mukaan ja tällaisia niistä tuli, vähän kosteita vielä, kun en jaksanut odottaa. Näitä oli aika kiva tehdä, tulee varmaan tehtyä lisääkin.

I tried to make flowers following the tutorial in Magnolia magazine and this is what they turned out to be, they are still a bit wet, because I was a bit impatient. I'm sure I will make more of these flowers, they were so nice to do.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Ruusuista/ Rosy

Ja vaihteeksi jotain ihan muuta. Yksinkeratista kyllä, mutta ihan ilman leimakuvaa, ei ollenkaan minulle tyypillisillä väreillä. Tällaisiakin kortteja toisinaan tarvitaan.

For a change something totally different.Very simple again, but without a stamped picture and not my colours at all. Just need this kind of cards sometimes too.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Kun väkisin vääntää/When You just make it even if you dont know what you're doing

Niin tämän siitä saa. Onhan se, mutta näyttää valjulta ja tuntuu toisaalta raskaalta, toisaalta niin tyhjältä... Pitää varmaan vähintäänkin vaihtaa kukka...

So this it what comes out. It is, but looks inspid, feels on the other hand heavy and at the same time so empty... I gues the least I have to do is vhange the flower...