lauantai 29. tammikuuta 2011

Tunnustus/Award


Marita Hunajaa ja maitoa blogista antoi minulle tällaisen ihanan tunnustuksen, Kiitos Marita :)
Tässä on mukana myös velvotteita

Tämän tunnustuksen myötä kuuluu kertoa itsestään 7 tosiasiaa. Lisäksi tunnustus tulee antaa 15 blogille eteenpäin ja käydä heille ilmoittamassa asiasta.

Koitan saada aikaan totuuksia ja jakaa tunnustuksia vielä tänä iltana, kunhan on kotiuduttu sählyturnauksesta
no niin, katsotaan mitä saan aikaan
1. tykkään siististä ja järjestyksessä olevasta ympäristöstä, minulla se ei kuitenkaan luonnistu, ikäväkseni onnistun aina luomaan ympärilleni tavarakaaoksen
2.oikeudentajuni pistää minut puuttumaan asioihin, jotka eivät aina oikeastaan minulle kuulukaan
3.olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta tykkään myös nyhjätä kotona

4. olen eläinrakas ja minulle olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman mitään aläimiä

5.en ole ikinä käynyt ooperassa, siksikö se mina niin kovasti kiehtoo???

6.olen oppinut hillitsemään impulsiivisuuttani kokeilla uusia juttuja askartelun saralla, kaikkea ei vaan ole pakko kokeilla

7. Tärkein voimavarani on perheeni, mies lapset, äiti ja veljeni, sekä tietenkin hauvelimme Kiki.

Tunnustuksen jaan etenepäin kunhan ehdin, tai voi sen tästä napata mukaansa halutesssaa, olette kaikki sen ansainneet
!

Ei kommentteja: