Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Vuosi on jo pitkällä

Bloggausinto lopahti ennen joulua, joulukortit enimmäkseen kuvaamattakin ja hädin tuskin sain niitä tehtyä tarpeeksi, siis omiin tarpeisiin. Muutaman tein myyntiin ja enmmänkin kai olisi mennyt, vaan kun en jaksanut inostua. 
Nyt yritän taas kaivella esiin kadonnutta inspiraatiota. Miten se aloittaminen onkin niin vaikeaan :( Löytyi sentään yksi kuva joulukortista, jos vielä tämän laittaisi esille ennen kuin saan aloitettua vuoden 2014 kortteilun. Jos vaikka yrittäisi aloittaa ystävänpäiväkortteja.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Enkeli tuo joulun

Joulu on niin kovasti jo mieleeni hiipimässä, että ei se tahdo päästää irti, joten annetaan mennä ja tehdään joulukortteja :)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Piparkakkuresepti

Tähän leimaan ihastuin kun näin, muitakin reseptejä on vielä tuloillaan. Ihan kaikkia aineksia en tuosta ymmärrä, mutta eiköhän siinäkin sanakirja auta. 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lumiukot, lumiukot..

Väliin pukkasi taas joulukortin, kun sattui niin sopivasti käsiin tuo Pennyn lumiukko. Nuo lumiukot ovat tarroja Penny Blackin arkista. 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Lumivalkoista

Siirrytään sitten kevään tunnelmista suoraan lumen keskelle. Tässäkin kortissa stansseja käytetty ja vähän ääriviivatarroja. Nyt tulikin pari uutta ideaa heti mieleen, harmi kun ei ehdi toteuttaa nyt. Toivottavasti muistan vielä kun pääsen askartelupöydän ääreen.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Joulun odotus alkakoon

Halusin kokeilla muutamia yksinkertaisia malleja joulukortteja ja tässä nyt niistä ensimmäiset. Näissä korteissa käytin pelkkiä stansseja ja teksileimoja. Ja muutama tarratimantti kimalluskseksi. Tämä voisi olla yksi vaihtoehto tämän joulun korteille.



tiistai 22. tammikuuta 2013

Mikä siinä oikein on???

...että näin tammikuussa on kiva keksiä jouluviemisiä??? Sitten niitä joutuu säilyttelemään koko vuoden ja kun se joulu alkaa taas lähestyä, niin ei edes muista mihin on ne säilönyt!

Juuh, taas tuli idea ja pakko se oli toteuttaa, kun tuo Pringlespurkki tarttui käteen. Olen sitä tyhjänä säilytellyt pitkään ja häivähtävän hetken ajattelin nakata roskikseen. Kunnes tuli se idea. Koristelin purkin jouluisesti, nappasin neljä kynttilää ja kynttiläväreillä maalasin kynttilöihin numerot 1, 2, 3 ja 4. Kynttilöiden ympärille mansetti. siinä se olisi valmiina vimisenä odottelemassa seuraavia adventteja.
Nyt ei voi kun toivoa, etten onnistu tätä säilömään paikkaan nimeltä talsi, jonne on tavara jos toinenkin joutunut, eikä niitä sieltä ole ihmisten ilmoille ilmestynyt.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Joulu ei jätä rauhaan

Vieläkin näitä joulukortte tuli, ei voi mitään :) En siis ihan laiskan ole ollut, vaikken olekaan blogia päivittänyt. Nämä kuvat ei vaan millään itsekseen siirry koneelle, kumma juttu...


Tässä kortissa käytin WOJ:n joulsetin leimaa ja olin tosi tyytyväinen väritykseen, kunnes sitten sain jonkun ihme idean suihkauttaa vielä glimmer mistiä... se ei vaan ole mun juttu, ne ei multa ikinä onnistu ja niinpä tästäkin kuvasta tuli vähän sellainen puolihyvä, vai miksi sitä kutsuis, ei kuitenkaan sellainen kuin olis ollut ilman mistiä. Pitänee nakata metsään koko pullo, kun en ole sitä oppinut kättämään.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Pakettikortteja

Ihan ensi joulua ajatellen, kun ne taas tänä vuonna jäivät tekemättä, niin nyt ajattelin aloittaa vuotta pakettikorteilla, onpahan ainakin muutama valmiina ensi jouluksi (jos ne vielä löytyvät)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Vielä vähän joulua

Käteeni tarttui Oliverialta saatu kuva, jonka olen jo kai toissa vuonna värittänytkin, mutta ei silloin ole kortiksi asti päässyt, vaan nytpä iski innostus :) Tälle joululle siis ehkä tämäkin tonttu matkaa uuteen kotiin!

perjantai 23. marraskuuta 2012

Turvallisen nallen kainalossa

Siellä on hyvä viettää joulua. Pahoittelen kuvan laatua, en jostain syystä saa nyt muokattua kuvia ja mahottoman vinoonkin kuvasin

torstai 22. marraskuuta 2012

Miss Santa

Miss Santa on täällä taas. Tällä kertaa jouluisten punarintojen kanssa. Saas nähdä minnetämä kortti tänä vuonna matkaa

torstai 8. marraskuuta 2012

Lahjarasia/suklaarasia

tämäkin rasia on jo pitkään nurkissa odotellut tuunausta ja tulihan se viimein tehtyä. Vähän tuntu vaikealta tuo leikkurien kuvioiden kohdistus, mutta valmista viimein tuli. 

Kanteen koristeluksi vain Nalle-Puh ystävineen laulamassa ja muutama lumihiutale

MIstähän tänne vielä saisi ne suklaat...Ne kun on jo menneet parempiin suihin :)
Sisällä kuitenkin jouluruno, jotain jota makustella!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

ja vielä kerran

Siis se sama kuva ja jälleen tunnelma muuttuu. Maijulta saatu ja piiitkään säästelty stanssattu kakkupaperikin pääsi vihdoin korttiin :)

tiistai 6. marraskuuta 2012

Joulun salaisuus

Mitä sieltä oven takaa löytyykään??? Joulun salaisuuksia. Samlaal kuvalla vielä toinen kortti, tykkään niin tämän kuvan tunnelmasta. Erilainen kortti kuitenkin.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Sininen jouluyö

Tässä kuvassa on sitä jouluntaikaa, mitä muistan lapsuuden jouluista, Lapissahan on aina ollut jouluna lunta, tai no, muistan yhden joulun jolloin ei oikeastaan ollut kuin jäätä, mutta muuten aina! Kuun loiste ja pakkanen, tykkylunta puissa...

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Paluu jouluaskarteluun

Päivällä käytiin katsomassa Hartwall areenalla Dinosautuksia, kotiin päästyäni askarteluinto tuntui pukkaavan ohi kaiken muun.

Kyllä se vaan joulumieli tuntuu jotenkin viihtyvän minussa, vaikka ulos katsoessa ei  yhtään jouluiselta tunntukaan. Siispä ei muuta kuin jatketaan joulukorteilla, melko yksinkertaista, mutta sitähän mulla yleensäkin :) 

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Joulupukin pienet apulaiset

Ihan ajatus mielestäni tässä kuvassa, enkelit auttavat joulupukkia tuomaan lahjoja. Kaunista ja herkkää, tunnelma kuvassa on niin lämpöinen ja jotenkin täynnä salaisuuksia ja iloa

tiistai 30. lokakuuta 2012

Joululaulut raikaa

Ajatelkaa kuinka kiva olisi jos meillä kävisi joulun aikoihin kuoro lapsia laulelemassa pihoilla ja kaduilla! Jotenkin liitän tämän kuvan siihen tunnelmaan, jota odotan meidän asukasyhdityksemme järjestämään joulukulkueeseen. Viime vuonna en päässyt mukaan kuin pieneksi hetkeksi, mutta silti tunsin sen tunnelman (vesisateesta huolimatta). Oi, ihan hykerryttää, ihanaa odotella tuota juhlahetkeä!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Seasons greetings

Nyt olen ollut niin joulutunnelmissa, että kyllä näitä joulukorttejakin alkaa jo syntyä! Tässä käytetty kierrätysmateriaaliakin, nimittäin tuo teksti oli mielestäni niin kaunis, että leikkasin sen työpaikalleni tulleesta vanhasta kortista talteen ja tänä jouluna raskin sen jo käyttääkin :)