Näytetään tekstit, joissa on tunniste Penny Black. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Penny Black. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lumiukot, lumiukot..

Väliin pukkasi taas joulukortin, kun sattui niin sopivasti käsiin tuo Pennyn lumiukko. Nuo lumiukot ovat tarroja Penny Blackin arkista. 

maanantai 14. toukokuuta 2012

Paluu vauvakortteihin

Vielä yksi vauvakortti, tällä kertaa tyttövauvalle, Penny siilivauva pähkinänkuoressa, vähän kakkupaperia, bling blingiä ja pehmoperhonen, siinä se yksinkertaisuudessaan. Väritykset Distresseillä

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kiire maailman ihmeisiin tutustumaan

Niin tuntui olevan naapurin tytöllä, kun niin ennen aikojaan maailmaa saapui tarkastelemaan. Laskettu aika oli vasta kesäkuussa, mutta siellä hän nyt kotosalla jo köllöttelee hyvinvoivana, vaikka alku olikin hiukan kivikkoinen.Kiireesti siis korttia väsäilemään, en ollut edes aloittanut suunnittelua, kun kuvittelin minulla olevan vielä vaikka kuinka paljon aikaa.  Pennyn siilivauva nyt sitten tähän korttiin pääsi ja sisäpuolelle hieman henkilökohtaisempi toivotus, joten en sitä sitten kuvannut.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Pieni kukka sinulle

Taisi olla voome vuonna kun voitin setin Penny Blackin leimasimia ja nyt vasta sain tehtyä ensimmäiset kortit näistä leimoista. Jotenkin tuntuu olean hakusessa, en oikein keksi miten käyttäisin näitä leimoja, kuvaan olen ihan kohtuu tyytyväinen, mutta korttikokoneisuutena ei kyllä oiekin miellytä. Täytyy siis suunnitella vielä miten näistä sais enemmän oman maun mukaisia.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Hyvää pääsiäistä/ Happy easter

Kylläpäs tuli taas huonbo kuva, pitää yrittää myöhemmin parempaa. Kuitenkin tämän korin ja suklaamunien myötä toivotan kaikille oikein hyvää pääsiäistä!

Sorry the bad photo, I will try to take a better one later. Anyway, have a happy eater. This is my first basket and I decided to decorate the easteregg covers too

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Rippikortteja lisää

Ja vielä toinen rippikortti pennyn tyttöleimasimella, tällä kertaa CPS-card cketches luonnoksen pohjalta ja hyvin epätavallisin värein mulle. Eikä tuo näytä pahalta ollenkaan :) Joskus täytyy haastaa itsensä oikein kunnolla. Teksti jälleen tulostettu.


Another confimation card with Penny Balck girl, this time based on sketch by CPS-sketch challenge and very unusual colours for me and it doesn't look bad at all :) Sometimes one has to challenge herself totally! Test is a print. Colouring with Distress Inks, papers from here and there.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Pennyä rippilapselle

Sketch Saturdayn haasteluonnoksen pohjaan sovittelin tämän Pennyn tytön rippikortiksi, kerrankin löysin kivan paikan keltaisille kukille, ne multa tahtoo jäädä käyttämättä, vaikkei niitä paljoa mulla olekaan. Paperit on silppukorista, teksti tulostettu.

I made this card based on Sketch Saturdays challenge sktetch and used Pennys girl for a corfirmation card, I used yelleow flowers, whitch Iusually don't find a place for and don't even own very much. text was printed.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ystävyyden kieli/The language of friendship

Tämä ihana Pennyn pupu pääsi korttiin Penny Blacks allsorts haasteeseen ja Sketch saturdayn luonnoksen haasteeseen . Väritykset Distresseillä ja paperit My Minds Eyen. Tekti Stempelkellerin.

This wonderfull Penny Blacks bunny got the honour to take part to Penny Blacks allsort challenge and Sketch Saturday sketch challenge. Colouring with Distress Inks and papers from My minds Eye. The text from Stempelkeller.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kynttilöitä, kynttilöitä.../Candles, candles

Ja vielä toinenkin kynttiläkortti yhdellä kynttilällä. Samoilla periaateilla kuin edellinenkin, hiukan mukaellen kuitenkin. Pennyn hiiri ja Magnolian kynttilä kuvina, kannen lumihiutaleet spellbindersin stanssilla ja päälle nappi.

And another tealightcard for one candle. With same principles again, just changed the model a bit. Pennys mouse and Magnolias candle as pictures, the snowflakes in the lid made with Spellbinders and added one button.



torstai 4. marraskuuta 2010

Tuikkukortti/ Tealight card

Tuikkukortit on kivoja. Tässä vähän eri malli, yhdelle tuikulle. Ikeasta löysin noita tuikkukuppeja ja tuikkuja meillä riittää :) Jostain kätköistä löysin Manssun mulle antamia leimakuvia Pennyn hiirulaisista ja pistin niitä tähän valoa tuomaan, vielä kun sais äänen, niin vois laittaa joululaulut soimaan :)


I like tealight cards. Here's a model for one tealight. I found those tealightcups from Ikea and we have a lots of tealights at home :) From some hiding place I found those stamped pictures I once got from Manssu and used them to bring the kight, I just wish I could add voice too so they could sing some nice christmassong :)



lauantai 23. lokakuuta 2010

Happy halloween

Olen minä sentään jotain aikaan saanut, vaikkei blogi olekaan päivittynyt. En vaan ole saanut siirrettyä kuvia koneelle, onhan se niiin vaikeeta :)
Tässä on pikkuinen hiirinoita lähtenyt halloweenkierrokselle ja iloisin mielin lepakkoja seuraillen matkaa talosta toiseen. Liekö saanut nameja taustalla olevasta talosta?
Osallistun tällä kortilla Penny Blackin haasteeseen Spooky Nights

I have done some cards even if they haven't been updated to my blog, You see moving the pictures from the vamera to pc is sooo dufficult :)
Here a little mousewitch has gone to halloweenround to colloct some goodies ja follows the bats with happy mind. Maybe he just got some camdy from the house behind him?
I take part with this card to Penny Blacks challenge Spooky Nights

lauantai 28. elokuuta 2010

Tervehdys/Hello

Tämäkin kuva on jostain vuosien takaa, jos oikein muistan, Sammacolta saatu. Huonosti oli väritetty, piti korjailla "vähän". No ainakin huomaa, että on harjoittelu hiukan parantanut lopputulosta :) Tämän kortin kasasin muutaman viikon vanhalla PB haasteluonnoksella, en saanut ajoissa valmiiksi, mutta parempi möhään kuin ei milloinkaan!

Even this picture is behind the years, if I remember corretly, from Sammacco. It was very badly coloured, had to fix it "a bit". Well, it's good to notice from somewhere that the training really makes a difference :) I made this card based on a PB challenge, just didn't finish it on time, but better late than never!

torstai 26. elokuuta 2010

Kiireesti juhlimaan /Hurry uo to celebrate

Löysin kätköistäni tällaisen PB:n siilin, jonka olen joskus aikojen alussa Maijulta leimannut, vähän olin jopa aloitellut väritystä, mutta kesken oli jostain syystä jäänyt. Nyt sattui käsiini samalla kertaa näitä papereita, jotka myöskin toivat mieleeni Maijun, vaikka eivät häneltä olekaan ja pakkohan nää oli yhdistää :)

Long time ago I stamped this PB picture from Maiju, had started to colour it, but for some reason it had stayed unfinished. Now I just happaned to crab these papers at the same time as the picture and the papers too remind me about Maiju, even though they aren't from her, and I just had to combine these two to a card :)

torstai 3. kesäkuuta 2010

Jos juhliin haluat mennä nyt.../If you want to go to party...

En ehtinyt ajoissa Koukussa Kortteihin tekniikkakympin ekaan haasteesee, mutta kortti olisi nyt kuitenkin viimein valmis,joten laitan sen vain tänne. Ensimmäisenä haasteena oli käyttää masking tekniikkaa.

I didn't finish my card in time to be with KoukussaKortteihin technic challenge masking, but finally my card is finished so here it is anyway.
Leimasimet/Stamps: Penny Black, HouseMouse
Paperit/Papers: PinkPaislee
Väritys/Colouring: Distress Inks

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Party girl

Kerrankin olen valmistautunut hyvissä ajoin :) Veljen tyttärellä on synttärit kesäkuussa ja mulla on jo kortti valmiina! tosin yleensähän siinä sitten käykin niin, kun on ajoissa, ettei se kortti siten enää olekaan niin kiva... No toivottavsti nyt edelleen olen sitä mieltä että on lähetyskelpoinen :)

For once I'm prepared in good time:) My niece in going to celebrate her birthday in June and I've got my card ready to go! Althoug it usually goes so that if you are in time, the card doens't seem to be so nice any more, at least not suitable for the person you were going to send it... Well hopefully it doesn't go like that this time.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Terveisiä ystävälle/ Regards to a friend

Ystävänpäivä on tulossa ja on parasta aloittaa ajoissa, ettei jää kaikki tekemättä. Tässä ensimmäisenen julkaisu, jolla osallistun myös Penny Black haasteeseen Something Sweet. Tässä siis Siilirouva suklaalevyn päällysteenä, sekä ystävänpäiväkortissa.

Firends day is coming and it's good to be in time so the gifts don't remain undone. Here's my first publication, with whitch I also take part to Penny Blacks challenge something sweet. Here MrsHedgehogg in the cover of chokolade and in a card-
Suklaalevy lähempää...

A closer look of the chokolade...


...ja kortti

...and the card

Väritys/Colouring: Distress Inks
Kuviopaperi/Patterned paper: Makingmemories
Stanssi/Die : Sizzix Bigz Frame
Leikkuri/border punch:Martha Stewart

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Juhlahumua/ Partying

Miehellä oli synttärit perjantaina, tällaisen kortin tein hänelle.
Leimakuvat kaikki Penny Blackin, väritykset distress inkeillä, paperi Makinmemories.

DH had his birthday on Friday and this is the card I made for him.
Stamps from Penny Black, coloured with Distress inks
paperMakinMemories.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Joulun odotusta/ Waiting for Christmas

Hiukan erilaista joulukorttia vaihteeksi. En muista enää kenen tuo tulppaanireunus leimasin on, mutta tykkään siitä tosi paljon, on vielä monikäyttöinenkin :) Penny Black kissa väritetty Derwentin akvarelliväreillä, tulppaanit väritin Pro Markereilla ja lisäsin päälle glossy accentia. Paperit Daisy D's ja kulmat leimattu Distess Ink Walnut stain Tim Holtz leimasimella.

Alittle bit different Christmas card this time. I don't remember whose that tulipstamp is, but I like it a lot. Penny Blacks cat was coloured with Derwent akvaell pendills, the tulips with Promarker and there I added some glossy accent. Papers from Daisy D's, I stampedthe corners with Tim Holtz stamps and used Distress Ink Walnut stain.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Talven taikaa / Winter magic

Ihan muuten vaan kortti, halusin tehdä shaker kortin pitkästä aikaa.
Tausta on kierrätysmateriaalia, kuviot käsitelty glossy accentilla, hiirulainen Penny Blackin ja reunus leikattu spellbindersin stansseilla ja leimattu Whiff Of Joyn ja Magnolian lumihiutaleleimasimilla Disress Inkillä Faded Jeans, tekstileimasin myös Whiff of Joyn.

Just bacause card, I just wanted to make a ahaker card for a change. Backgroun is reuse from a advertisement, I just put some glossy accent to the figures, the mouse is Penny Blacks. For the frame I used Spellbinders stanses and stamped the frame with Wiff of Joy and Magnolia snowflake stamps with Distress ink Faded Jeans, texstamp is also from Whiff of Joy.

maanantai 31. elokuuta 2009

Onnellista joulua/Happy christmas

Penny Blackin kissaherra joulutunnelmissa.
Embossaus ei näköjään nay ollenkaan...
Penny Blacks cat in christmas feeling.The embossing doesn't show at all, I noticed...
Osallistuu/Paticipating