Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevosia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevosia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. elokuuta 2012

Vauhdikasta

Tosi pitkään olen pyöritellyt tätä paperia ja kovasti se on johonkin korttiin tahtonut, mutta kun ei ole tullut sitä oikeaa kohdalle. Vaan nyt se on tapahtunut, he ovat kohdanneet, tämä pikkuinen ponihan sopii tuon paperin kanssa kuin olisi siihen suunniteltu! Vuhtia ja värejä, oikein kunnon väriterapiaa :)

torstai 26. heinäkuuta 2012

Aika vierii vierimistään

Ajatella, siitä on jo 11 vuotta kun minusta tuli äiti, niin kauan, vaikka se tuntuu tapahtuneen juuri äsken. Minun pikkuiseni on esimurkku, sen ainakin huomaa selvästi :) 

Heppatytölle tein heppakortin Mystique leimalla, jostain syystä värittelin keltaisella ja sitten tajusin, että mulla ihan oikeasti ei ole keltaisia papereita! Onneksi löytyi edes jotain ja kukkaset nyt ainakn sopivat. Lila on tällä hetkellä aika suosittu väri, joten sitä mausteeksi.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Heppatytölle

Tänään me oltiin 10 vuotta täyttävän heppatytön synttäreillä, hieman erilaisilla sellaisilla. Tavattiin Haltialan tilalla ja tehtiin siellä kiva kävelyretki rantaan, jossa syötiin synttärieväät ja avattiin lahjapaketti kuunnellen kosken kuohua. Olipas kiva reissu, ja synttärisankari tykkäsi kortista sekä lahjasta, joka sisälsi kaksi kappaletta Schleich hevosia. Näitä ei ollutkaan hänellä ennestään ollenkaan ja oli kovasti niitä toivonut, joten tuli nappivalinta! Sadetta saatiin vasta kun oltiin jo mäkkärissä synttäriruokailussa :)

torstai 19. huhtikuuta 2012

Muruseni 9v

Tässä vaihteeksi vähän muutakin elämästäni kuin kortteja :) "Pikkuinen" muruseni Lili of the Valley alias Lissu täytti tiistaina 9-vuotta, nuori neito parhaassa iässä siis. Tyynesti otti juhlapäivänsä, ehkä kuitenkin oli ihan pikkaisen ilahtunut huomiosta :)

torstai 19. tammikuuta 2012

Viime hetken veto

Nuppu on huomenna menossa synttäreillä ja toiveena oli, että äiti vääntää kortin Magnolian Bruntella, mutta... Brunte on piiloutunut, ei tainnut tykätä muutosta :( Kakkosvaihtoehtona tuli sitten tämä heppa ja siitä sitten vaan pikaisesti jotain väsäämään. Jack & Jill paperikosta löytyy kivoja papereita, ainoa murhe vaan on kun niitä ei tahtoisi peittää... Ei tämä nyt ihan sitä ole mitä tahdoin tehdä, mutta aika kävi vähiin. Ja huomenna on samanlainen kiire edessä, kun seuraavat synttärikutsut on lauantaina ja kortti tietenkin tekemättä...

maanantai 15. marraskuuta 2010

Jouluiset hepat/Christmas horses

Kokeilin miten Inkadinkadon heppaleimasin sopisi joulukorttiin ja mielestäni ihan kivasti sopii :) Lisäsin kulmaan Tapestry leimasimilla vähän joulutunnelmaa. Nauha tuli muistaakseni jonkin lahjapaketin mukan, haaraniitti Kaisercraftin. Väritykset Distresseillä.

I wanted to try how Inkadinkados horse stamps looks as a christmas card and I think it's okay :)
I added some christmas feeling to corner with Tapestry stamps. The ribbon was a present once, embellishment from Kaisercraft, colouring with Distress Inks.